Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Harrastajaorkesterissa soittaminen

   Parasta on kun saa soittaa yhdessä muiden kanssa ja vieläpä itseään taitavampien muusikoiden kanssa. Onpa kyseessä aloittelija tai pitkälle edistynyt harrastaja tai ammattilainen, uskomme että tämä sääntö pitää paikkansa. Amore Musica Collegium ry pyrkii mahdollistamaan soittamisen muiden samanhenkisten kanssa.

   Haluamme että sinä voit löytää soittamisen ilon, yhteismusisoinnin yhteisöllisyyden, sekä kokea musiikin elämyksellisyyden ja voiman itseilmaisuna. 

   Haluamme karistaa ennakkoluuloja sen suhteen ketkä voivat soittaa ja nousta esiintymislavalle.

Harrastajaorkesteri

   Yhdistyksen tarkoitus on edistää aikuisten matalankynnyksen yhteismusisointiharrastusta organisoimalla yhtye- ja orkesteritoimintaa, sekä saattaa yhteen musiikinharrastajia ja kouluttajatahoja.

   Haluaisitko elävöittää musiikkiharrastustasi  ja päästä mukaan nauttimaan yhteissoiton riemusta. Organisoimme erilaisia harrastajaorkestereita sekä pienryhmiä tilanteen ja tarpeen mukaan. Sellaisia, joissa jokaisen on mahdollisuus tavata tasavertaisena harrastajamuusikkona hyvinkin erilaisia ihmisiä, tutustua uusiin musiikilajeihin sekä tapoihin oppia musiikintulkintaa. Annamme ilomielin lisätietoa, ota yhteyttä niin jutellaan.

 

  ~~*~~  english  ~~*~~

The best thing is when you have a change to play with other people, and specially with more skilled players. It doesn't matter if you are beginner or advanced hobbyist or professional, this rule holds. Amore Musica Collegium ry is an association that offers this opportunity.

Welcome to the home page of our association!

 

For more information see the Amore Barocco page and Renettäjät page.

 

Kuunneltavaa

Tiiseri teidän iloksi

Passacaille - Lully

 

Ajankohtaisia uutisia

Ideoidaan tulevaisuuden aktiviteetteja ja konsertteja

 

Konserttikalenterista saat 
tarkemmat tiedot tulevista tapahtumista.


Yhteistyökumppaneita

ViuluVei

Amore Baroccon perustajajäseniin kuuluu Anna-Mari Ablouh joka on orkesterimme johtaja. Hän antaa myös yksityisopetusta niin orkesterilaisille kuin muillekin halukkaille. 

Katso lisätietoja www.viuluvei.com

FiBo Collegium

Amore Barocco on tehnyt alusta asti säännöllistä yhteistyötä FiBo Collegiumin kanssa. Ostamme heiltä opetusta orkesterille ja osallistumme mahdollisuuksien mukaan tapahtumiin.

http://fibo.fi

Amore Classico

Amore Classicon soittajat ovat varttuneempia soittajia. Osa on pidemmälle ehtineitä ja osa aloittelijoita, pääpaino on yhteissoitossa ja soittamisen ilossa.

http://fibo.fi/koulutus/seniorien-barokkipaja/