Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Kurssiohjelma

Aloitus

Kurssi aloitetaan aamupäivällä pidettävällä tiedotustilaisuudella. Lounaan jälkeen sovitaan opettajien kanssa yksityistunneista ja muista opetusjärjestelyistä. Opetus alkaa iltapäivällä. 

Paikalle kannattaa mahdollisuuksien mukaan saapua hyvissä ajoin, jotta ehtii rauhassa majoittua.  Pitkämatkalaiset voivat saapua jo edellisenä iltana, mutta tästä on sovittava opiston kanssa etukäteen.

Kuva Arto Wikla

Päiväohjelma

Kurssilaiset rakentavat itse oman lukujärjestyksensä oppituntien ja yhteissoittoharjoitusten mukaan. Ohjelma alkaa aamupalan jälkeen yhdeksältä ja jatkuu puolen päivän ruokatuntiin asti. Opetus jatkuu jälleen yhdestä kolmeen ja kahvin jälkeen puoli neljästä puoli kuuteen. Oppitunnit jatkuvat usein myös päivällisen jälkeen, ja erilaiset yhtyeet harjoittelevat innostuksen mukaan myöhäänkin illalla. Kosketinsoittajien kannattaa varautua myöhäisiinkin harjoitusaikoihin soitinten rajallisen määrän vuoksi.

 

Konsertit ja esiintymiset

Tärkeä osa kurssin tunnelmaa ovat erilaiset ateria- ja kahvikonsertit. Varsinkin viikon loppupuolella ruokailua siivittävät vanhan musiikin sulosävelet. Iltaisin on ohjelmassa vapaata oleskelua sekä illanviettoja, joissa esitetään soittoa, laulua, tanssia yms. innostuksen mukaan.

Leiriviikko huipentuu loppukonserttiin, joka järjestetään viimeisenä iltana. Konsertti on yleisölle avoin tapahtuma, jonne on mahdollista kutsua  ystäviä ja sukulaisia kuuntelemaan kurssin antia.

Vapaa-ajan vietto

Jos kurssilaiselle jää ylimääräistä vapaa-aikaa soittamisen lomassa, kurssikeskuksen ympäristössä on hyvät mahdollisuudet harrastaa erimuotoista happihyppelyä. Paikan päällä ei ole uintimahdollisuutta, mutta kaupungin alueella on useita uimarantoja. Kurssilla järjestetään myös vapaamuotoisia illanviettoja.